TUTKIMUS

Ensimmäisen Polar-sykemittarin kehittämisestä, vuodesta 1982, lähtien Polar Electro on vienyt eteenpäin innovatiivista fysiologista ja liikuntalääketieteellistä tutkimusta.
Kaikki Polarin tuotteissa olevat toiminnot perustuvat tieteelliseen tutkimustyöhön ja ovat maailman johtavien liikuntalääketieteen auktoriteettien antamien suositusten mukaisia.

Oman tutkimus- ja kehitystyön lisäksi Polar Electro tekee yhteistyötä useiden tutkimuslaitosten kanssa ympäri maailmaa. Yhteisiä tutkimustuloksia on esitelty lukuisissa tieteellisissä kongresseissa ja julkaistu kansainvälisissä alan tiedejulkaisuissa.

Polarin sykkeenmittausta ja analysointiteknologiaa ovat käyttäneet sekä liikunnan harrastajat oman hyvinvointinsa seuraamiseen, että myös lukuisat tutkijat liikunnan, urheilun ja terveyden aloilta.

TIEDEARTIKKELIT

Polarin oma tutkimus sekä muut tutkijat eri puolilla maailmaa ovat julkaisseet ja esittäneet kongresseissa fysiologisia ja liikuntalääketieteellisiä tutkimuksia, joissa on käytetty Polar-teknologiaa.

Tiedeartikkelit on listattu useisiin eri ryhmiin ja ne esitetään julkaisuvuoden mukaisessa järjestyksessä. Jokaisen tutkimuksen yhteydessä on yksityiskohtainen viitetieto, joten alkuperäinen tutkimus on helposti hankittavissa kirjastosta tai tutkimuksen tekijältä. Artikkelit ovat englanninkielisiä. Tätä listaa päivitetään kahdesti vuodessa.


RESEARCH GUIDELINES

At Polar, we are always open to suggestions from our readers as to ways in which we can improve our products. That’s why we set up Research Guidelines. Inside, you’ll find information about how to proceed if you’re interested in conducting or proposing a collaborative research study with the Polar Company. The document, which is updated annually, certifies that Polar Electro is involved in the high quality research of exercise sciences, and that as a company, we are interested in the furthering of studies. After all, in doing so they can help us to create more effective products. So if you want to share your thoughts, the Research Guidelines will show you how.

SCIENTIFIC SUMMARIES

The science behind Polar products is an extensive topic, one that provides endless discussion points for the people that work within the Polar Company. So rather than keeping our thoughts to ourselves, we decided to share them with you. As a result, some of our staff have recorded their findings which can be viewed within the Scientific Summary section. The majority of the articles are unpublished reviews written by people within Polar about the science related to the key Polar features and programs.

Scientific Development and Evaluation of the Polar Fitness Test™ with OwnIndex®

Scientific Development and Evaluation of the Polar OwnCal® feature

Scientific Development and Evaluation of the Polar OwnZone® feature

Summary on Scientific Evidence on Polar Overtraining Test